sunnuntai 7. elokuuta 2011

Lomamuistoja

Vielä on mukava muistella lomalla olleita tutustumispaikkoja. Mielenkiintoista oli mennä sinne, mistä kuului kova töminä. Nimittäin Heurekassa olivat ne dinot ja ihan melkein elävinä. Ainakin ne ääntelivät ja liikkuivat. Harmillista kun en muistanut ottaa kameraa mukaan, mutta onneksi on näyttelyopas, josta selviää mielenkiintoisia asioita. Kuten sekin, että suurin dinosaurus, thyranosaurus on valtavan iso, 11 metriä pitkä ja neljä korkea. Etelä-Ruotsista on löytynyt niiden hampaita. Suomessakin ne ovat kävelleet 65 miljoonaa vuotta sitten.
Lähes kolmenkymmenen asteen helteessä oli mukava pistäytyä viileään kansallismuseoon, jossa oli nukkekotinäyttely. Se on jokaisen pikkutytön ja vanhemmankin mielipaikka. Uskomattoman ihastuttavia ja taidokkaita koteja on esillä marraskuun alkupäiville saakka. Näyttelyssä on, ei vain suomalaisten,  vaan myös muutamien ulkomaalaisten, kuten thaimaalaisella ja taisi olla italialaisella tyylilläkin sisustettuja koteja. 
Aulassa oli nukkekodin tai oikeastaan talon pienoismalli, mallia von Wright.  
Eikä tässä vielä kaikki. Tutustuminen jatkui Ateneumin aarteisiin. Nuoruudestani asti olen ihaillut Särestöniemen taidetta ja nyt sitä oli Ateneumissa nähtävänä. Eikä se tuottanut pettymystä. Toki siellä oli paljon muitakin suomalaisia arvotauluja esillä. Sellaisia, joita on voinut vain kirjojen kuvissa ihailla kuten Albert Edefeltin Ruokolahden eukot kirkonmäellä.

4 kommenttia:

Kutuharju kirjoitti...

Kiitos 'menovinkeistä', sellaisina ne oitis otin eli heti inspiroiduin ja kysyin Pirpanalta kumpaan mennään ensin, Kansallismuseoon vai Heurekaan. Ateneum on vähän pahempi paikka, joutuisin varmaan kiskomaan hänet tukasta paikalle, joten se on nähtävä yksin tai hyvässä naisseurassa.

kipi kirjoitti...

Joo, ole hyvä vaan. :) Minä ainakin henkilökohtaisesti yllätyin postiivisesti Kansallismuseon annista ja lapsia varmaan kiinnostaa 3. kerroksen vintti, jossa on mielekästä puuhaa ja esillä vanhoja esineitä, joita saa ihan oikeasti koskeakin. Vanhoja esineitä kuten... kirjoituskone. :)

isopeikko kirjoitti...

Peikkokin on käynyt museossa ja sen mielestä siällä on lystiä. Se on luvannut mennä sinne kokonaan kun siitä tulee vanha käpy.

kipi kirjoitti...

Peikko, juu, siellä on lystiä. :) Oli siellä koiria ja hevosiakin.

Muuten, minulla on muki, jossa on tekstinä vanha käpy. Kai minäkin... sinne museoon sitten. :)