tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kesällä





Alkukesään on kuulunut erinäisiä juhlia, lepoa ja lomailua. Onneksi ehdin ikuistaa juhannuksen tienoilla tien varsia koristavat lupiinit. Aikoinaan nuo kukat olivat kotipuutarhoissa kaunistamassa alkukesän kukkaloistoa, mutta nyt lienevät pikemminkin hävitettävien kasvien listoilla. Lupiinit kuuluvat hernekasveihin, jotka sitovat maaperään typpeä. Voisi kai käyttää vuoroviljelyssä palstoilla.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Uutta






Nyt on ollut solmupussipössis. Hain netistä erilaisia knot bag –ohjeita, verypurpleperson.com  ja allpeoplequilt.com, joiden kaavoilla tein pussukat. Suomalaisissa blogeissa on ollut erilaisia ompeluohjeita muovisen kertakäyttökassin tekemiseen kankaasta. Pampaun –blogista sain hyvän ompeluvinkin kassin kahvojen ompeluun, jota käytinkin näistä  kahdessa kassissa. 

Uudelleen herännyttä ompeluinnostustani häiritsi ompelukoneen toimimattomuus. Liekö sitten kone tehnyt sopimuksen työsuojeluhallinnon kanssa (pakolliset lepotauot) kun muutaman sauman ompelun jälkeen ylälanka jäi jumittamaan tai sitten katkesi kesken ompelun. Mikä mielenkiintoisinta tässä tilanteessa, niin ommeljälki on ihan hyvää. Kone on vanha, viime vuosituhannella ostettu viininpunainen Husqvarna ja silloin palveli minua äärettömän hyvin. Tässä välillä vierähti jokunen vuosi etten ommellut koneellani lainkaan. Pari kolme vuotta sitten kaivoin koneen naftaliinista ja suunnittelin alkavani käyttää sitä. Käytin koneen merkkihuollossa ja huollon jälkeen on ole kovin montaa saumaa sillä ommellut.  

Koneen ohjekirjassa on maininta, ”Kone on niin vankkarakenteinen, että se kestää hyvin tehokastakin käyttöä. Yleensä se toimii sitä paremmin mitä enemmän sitä käytetään.” Onkohan tässä nyt sitten kyse vain siitä, että HÄN osoittaa minulle mieltään kun olin hylännyt hänet. Aion kuitenkin käyttää hänet ”lääkärissä”, siellä selvennee kaiketi onko kyse fyysisestä vai psyykkisestä taudista. Vai kenties minun taidottomuudesta.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vanhaa



Vuosi on vaihtunut ja kohta ollaan helmikuussa.

Osallistuin joulukuussa Missä neuloimme kerran –blogin järjestämään joulukalenterin luukkujen avaamiseen neulomalla jämälangoista villasukat. Päivämäärän lukumäärä kertoi neulottavien kerrosten määrän. Vasta nyt sain kuvattua sukat lahjan saajan jalassa. Alkuun otin vinkit hyvinkin kirjaimellisesti, mutta loppua kohden ote lipesi ja lähinnä neuloin sopivien värien mukaan. Toki kerrosmäärät ovat samat kuin ohjeessa. Sukista tuli isot, koska käsialani on varsin löysää, vaikka neuloin numero 2 puikoilla. Silmukkamääräksi olisi riittänyt 16 puikolle tai jopa 15. Kirjoneuleen jälki on edelleenkin surkeaa. Ei sitä näköjään vanha koira opi enää istumaan….

Viime vuonna lupasin käyttää jämälankoja. Näihin kalenterisukkiin kului 100 grammaa lankakerien jämiä. Metrimäärää en tiedä, enkä oikeastaan viitsi laskea, koska ”pieni kirjanpitäjä” minussa ei tyytyisi pelkästään siihen, vaan olisi punnittava koko lankavarasto ja laskettava jäljellä olevien metrimäärät ja aina vuodenvaihteessa tehtävä inventaario. No huhhuh…. siihen revohkaan en viitsi ryhtyä. On paljon parempi olla onnellisen tietämätön lankavaraston koosta. 

Jämälankasukkakalenterin yhden luukun vinkkinä oli arvioida lankavaraston suuruus ja valita sen mukaan neulottavan langan väri. Olin itseäni kohtaan armollinen, en punninnut lankojani vaan valitsin reilusti väriksi punaisen, joka taulukon mukaan on yli 50 kiloa, mutta näytti sukan terässä iloiselta. Jos nyt hieman analysoin tuota taulukkoa, jossa värit ovat ”kylmästä” vaaleansinisestä vihreän ja keltaisen kautta ”kuumaan” punaiseen. Voisi hyvin kuvitella, että lankavaraston sopiva, ”suositeltava” tai järkevä määrä on noin 5-10, korkeintaan 20 kiloa, jotka ovat taulukon vihreän ja keltaisen värejä vastaavat kilomäärät.
Minun lankavarastossani on lankaa – ihan sopivasti. Tosin juuri seuraavaan projektiin tarvittavaa lankaa saattaa ehkä puuttua.

Vitsi, vitsi… kunhan kirjoittelin…

maanantai 24. marraskuuta 2014

Huivi


Jokin aika sitten sain valmiiksi Heidi Alanderin suunnitteleman hienon Nurmilintu –huivin, jota olin jo pitkään fanittanut. Oma valmistunut versio ei vedä läheskään vertoja alkuperäiselle Nurmilinnulle. Enempi on räkättirastastasoa. Värityksen puolesta voisi mukailla vaikka taviokuurnaa tai villiviiniä. Lankavalintani ei ollut ihan järkevä, ainakaan näin ensimmäiseksi neulomukseksi, mutta väritys on taas lahjansaajan väreihin sopiva. Pitsiosuuden neulominen tuotti vaikeuksia siten, että purin ja neuloin pitsiosuudet moneen kertaan ja vieläkään ne eivät taida olla mallinmukaiset. Syynä lienee langan tummahko väritys tai sitten vain olen niin tumpelo etten osaa lukea ja laskea. 

Lankana on TAIKA-sukkalanka ja puikkoina numeron 3,75 pyöröpuikot.