tiistai 30. joulukuuta 2008

Hyvää kuluvaa ja vielä parempaa tulevaa vuotta


















Taakse jäänyt syksy on ollut rasittavin sitten naismuistiin. Vietin muutaman päivän loman puuhastelemalla ihan muuta kuin mitä varsinaisessa työssä työpaikallani. Kulutin aikaani myös tuijottamalla telkasta syksyn aikana katsomatta jääneitä dekkarisarjoja tai jopa yhdestä sarjasta melkein koko tuotantokauden. Nukuin aamulla pitkään. Yritin ottaa mallia Askosta ja Eskosta. Tosin sillä erotuksella, että valvoin myös illalla myöhään.


torstai 18. joulukuuta 2008

Yöpuisto

Outi Pakkasen kirjoissa on autenttista Helsingin kaupunkikuvan kuvausta; rakennuksia, katuja ja samalla kulloisenkin kirjan kirjoittamisajankohdan ajankuvaa ja tapahtumia. Nykyhetken tallentamista historiaksi.

Minua viehättää suunnattomasti Outi Pakkasen tapa kertoa, kasvattaa juonta vähitellen ikään kuin huomaamatta arkisten asioiden ja tapahtumien kautta. Rikoksien aiheet ja niiden ympärillä olevat tapahtumat ovat hyvinkin ajankohtaisia. Kirjoissa ei mässäillä aseilla eikä väkivallalla. Ei ”brassailla” poliisin teknisillä laitteilla eikä teho-osastomaisilla tutkimuksilla. Pikemminkin kirjat ovat psykologisia jännäreitä, joissa useimmissa on tutkijana mainosgraafikko Anna Laine, joka on myös loistava kokki.
Kirjailija esittelee henkilöt ja kertoo vuorotellen, vähän kerrallaan jokaisesta jonkin yksityiskohdan kuin kasvattaen kerroksia kaapissa olevien luurankojen ympärille tehden jokaisesta henkilöstä mahdollisen epäillyn rikoksentekijäksi. Varsinainen rikos, murha, tapahtuu tai tulee esille yleensä vasta kirjan loppupuolella ja motiivi vasta viimeisillä sivuilla.

Yöpuisto –kirjassa esiintyviä henkilöitä on sen verran, että epäiltyjen listalle riittää useampikin ehdokas ja kuitenkin jokaisella on joku järkevä ”rooli” tarinassa. Näennäisesti hyvin toimeentuleva uusioperhe asuu hienossa jugendtalossa Ullanlinnassa. Mikael Niemistö on perheasioihin perehtynyt juristi ja hänen toinen vaimonsa Hannele kirjoittelee juttuja naistenlehtiin ja haastattelee julkkiksia. Virpi Saari on avaamassa Hietalahdenkadulle suomalaista herkkupuotia. Niemistön hellyttävä Rasmus-poika ulkoiluttaa mielellään Virpin koiraa Rampoa.

Kirjassa on mielestäni tuotu hyvin esille, että kaikki ei välttämättä ole ihan sitä miltä näyttää. Arvostettu asuinalue saattaa olla vain kulissi, joka peittää luksusasuntojen paksujen seinien sisäpuolelle tunteita ja tunteettomuutta.

Kirjan kerronta on sujuvaa ja taattua tuttua Pakkasta, hyvää ajanvietettä. Silti on todettava, että kirjan loppu on yllättävä ja antaa ajattelemisenaihetta.

Valokuvatorstain haaste - Lämpö

Lämpömittarin mukaan on ainakin lämmintä… suorastaan hellettä, 31 astetta varjossa, näin suomalaisen mittapuun mukaan.
Pimeänä aikana on kiva muistella viime kesän lämpöä… ja joulun aikaan muistaa ystäviä lämmöllä…


maanantai 15. joulukuuta 2008

Puhdas vesi

Taannoin oli läheisellä kadulla vesiputki tehnyt lakon ja kylpyammeeseen lirisi hanasta vain hiljalleen ruosteista vettä. Kunnes tyrehtyi kokonaan. Valkoisen ammeen pohjalla läikkyi surullisen ruskeaa nestettä, josta ei ollut kylvyksi. Kerrostalon asukkaat nukkuivat tietämättöminä, että vesilaitoksen ensiapuryhmä oli yöllä kaivamassa ja “laastaroimassa” vesiputkea. Peittivät kaivuujäljet ja aamulla oli katkoksesta todisteena vain tummempi öljysoraläiskä “maantienharmaassa” tiessä.

“Vanhat valurautaiset putket saattavat särkyä liikenteen painosta tai sitten tähän aikaan vuodesta putkirikot yleistyvät kun niissä oleva vesi jäähtyy”, kertoi paikallinen päivälehti viime viikolla.

Osaammekohan me suomalaiset arvostaa tarpeeksi puhdasta vettä. Tai yleensäkään vettä, vaikka hyvässä muistissa vielä onkin nokialainen “koktaili”. Kun olemme tottuneet siihen, että seinästä tulee vetta ja siitä riittää nautittavaksi sisäisesti ja ulkoisesti. Harva meistä kuitenkaan osaa varautua katastrofin varalle varaamalla talousvettä sammioihin tai edes pulloihin, että aamulla saisi juodakseen pakollisen aamukahvinsa. Siinä onkin sitten vitsit vähissä kun koettaa keksiä miten selvitä iltapuhteista vesikatkoksen ajan. Mitkä puuhat voi jättää tekemättä.

Ja tästä jutusta pyyhin käteni lentomatkoilta säästettyihin kosteuspyyhkeisiin.

(Alla on joulunpunainen, madeiralainen vesiposti.)

torstai 11. joulukuuta 2008

Valokuvatorstai - haaste: Tekstikatkelma

"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."
Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).

Ennen ajanlaskun alkua on tähän mustaan aukkoon, hautakammioon, haudattu sanojen sanojia.
Todennäköisesti kuitenkin joku hieman nuorempi on ohi mennessään viestittänyt tuntojaan (AM) kiven kupeeseen…