keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Hello, hello, hello...


Olimme suunnitelleet, että teemme kokopäiväretken Kunta Kinten kotikylään Juffureen.
Jouduimme ylittämään lautalla Gambia joen, joka on ylityskohdalta seitsemän mailia leveä. Matka kesti noin reilun puolituntia suuntaansa. Lautta ylitti joen ilman mitään aikataulua. Kun toinen lautta lähti, niin kohta toinen oli jo tulossa. Rekat, paikalliset bussit, taksit, kottikärryt ja paljon matkustajia matkatavaroineen lastautui lautalle. Tunnelma lautalla oli aivan uskomaton. Kun elinkeinona on turismi, niin kauppaa käydään koko ajan ja vaikka missä ja mistä. Menomatkalla onnistuin useaan kertaan kieltäytymään kenkieni lankkauksesta, mutta paluumatkalla oli jo niin hervoton olo, että en mahtanut mitään kun pari nuorta suutaria otti matkaseurueemme kengät puhdistettavaksi. Kaupankäynnissä on huomattava, että myyjän pyytämä hinta on suhteellisen korkea. Hinta on hyvä sopia etukäteen ja yleensä hinnan saa alenemaan helpostikin. Jonkun ohjeen mukaan voi maksaa ehkä noin kolme neljäsosaa pyydetystä hinnasta. Tappiokseen he eivät kauppoja tee. Toki palvelusta on maksettavakin. Matkaan lähtiessäni olin valinnut vanhat kengät ajatuksella, että jätän ne Gambiaan tarvitsevalle. Kaikestahan siellä on pula. Mustat nahkasandaalini olivat punaisesta hiekasta pölyiset ja kun olivat jo vuosia vanhat, niin pohjat olivat jo irti ja kenkien sisälle tunkeutui hiekkaa rantahietikolla kävellessä. Joskus tuntui, että ainakin puolikiloa. Nuoret suutarit huomasivat vian ja tikkasivat pikavauhtia pohjat kiinni.

Ajoimme savannin halki läpi kylien rannikolle kohti Juffuren kylää. Aina lähestyessämme kylää alkoi ilmestyä jostakin tielle paljon lapsia, jotka huusivat hello, hello, hello… ja alkoivat juosta auton perässä. Turistit olivat odotettuja vieraita. Lapset ja vähän vanhemmatkin olivat äärettömän onnellisia kun heittelimme heille tikkareita. Koetimme olla tasapuolisia, että ne pienimmätkin kiharapäät saivat osansa kun jaoimme pusseittain karkkeja. Kun makeiset oli loppu, niin he pyysivät kyniä ja jopa muovisia vesipulloja.

Juffuressa kävimme tutustumassa Kunta Kinten perillisiin seitsemännessä polvessa, museoon, muistomerkkeihin. James Island saarelle, jossa orjia säilytettiin ennen laivaan lastaamista, menimme puuveneellä. James Island kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. On vain äärimmäisen ikävää, että eroosio kuluttaa saaren rantoja ja penger hiljalleen valuu jokeen.
Pienoismalli: James Island saaren linnoituksesta.

3 kommenttia:

Pankin talkkari kirjoitti...

Jotenkin liikuttavaa tuo lasten kerjääminen. Siis eihän se varsinaista kerjäämistä, mutta on kuitenkin.. Miten siitä voi ikinä lähteä pois, ja sanoa että loppu..

Uskon että vesipullotkin kelpaa. Olisi varmaan ihanaa jakaa loputtomiin karkkeja ü
Ja sitten hammasharjoja ü

Afrikkalaisilla lapsilla on aina valkoisen näköiset hampaat..

Sisko kävi kesällä Keniassa, optikkoharjoittelijana. Kauhistui vähän sairaalan oloja, joka oli sentään paikallisen mittapuun mukaan huipputasoa.

Samanoloista kai siellä oli kuin sinulla siellä Gambiassa, lapset pääsevät sentään kouluun..

Olisi kiva joskus käydä katsomassa. En usko että tulisi kulttuurishokki, ehkä kuitenkin sääli lapsia..

Kengänkorjaus oli hieno palvelus ü

kipi kirjoitti...

En oikein osannut mieltää näiden lasten pyytämistä kerjäämiseksi. Lapset ovat viattomia ja lapsia. :)
Toki sellaistakin on, että lapset ovat kerjäämässä ja aikuiset korjaavat sadon. Gambiassakin.

Lapset pääsevät kouluun, jos perheellä on varaa kustantaa se sekä koulupuvut (vanha englantilainen tapa).

Käytimme paikallisen oppaan palveluja, söimme päivällisiä paikallisissa ravintoloissa, käytimme paikallisia takseja, käytimme paikallista vaatehuoltoa. Mielestäni se on kehitysapua ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Maksaa heille tehdystä työstä hyvin. :)

Jonkun tilaston mukaan gambilaisen keskipalkka on noin 50 euroa kuukaudessa. Siis AIKA PALJON vähemmän kuin meillä Suomessa. Siitä syystä on mielestäni kuitenkin suhteutettava tippien maksaminen heille myös oikeassa suhteessa heidän elintasoonsa nähden. Jossakin paikallisessa ravintolassa kolme henkeä söi hyvin yhteensä viidellä eurolla. :)

Kutuharju kirjoitti...

Hieno matka taas, kiitos! Mitä harvemmin matkaa, niin blogissa kuin elävässä elämässäkin, sitä tuntuvampi reissu, siis minulle :)

Kuulosti niin elämykselliseltä. Jotenkin tahtoisi viedä jotain tarpeellista, vaikka kaipa ne tikkaritkin ilahduttaa, tai siis nepä juuri! Mutta olisi hyvä auttaa niin että kaikilla on varaa siihen koulupukuun tai vastaavaa. Täytyy pitää mielessä jos joskus, jos ja jos, pääsisin Gambiaan... niin pakkaan laukut täyteen jotain hyödyllistä ja elämässä eteenpäin auttavaa.. ja tikkareita kans.