keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Hyvää Juhannuksen aikaa



On juhannusviikko, keskikesä, päivä on pisimmillään ja päivälämpötila on alle 15 asteen. Puhutaan ilmaston lämpenemisestä. Ei ainakaan eteläisessä Suomessa ole ollut helteitä eikä oikeastaan lämmintäkään kuin satunnaisesti. Voisi kysyä mikä erottaa tammikuun kesäkuusta. Kesäkuussa on vähemmän lunta. Lämpötila on suurin piirtein samaa luokkaa. Toki pääkaupunkiseudun ja rannikon lämpötilaan vaikuttaa myös meri kesällä viilentävästi ja talvella lauhduttavasti.

Sanotaan, että maapallon ilmasto on lämmennyt. ”Naisen lokiikalla” kuvittelisin, että kesällä olisi myös lämpöisempää. Maapallon lämpenemisen suhteen taitaa kuitenkin olla vastuussa korkeimmat voimat - kuun vetovoima, planeettojen vetovoimat.

Tähän tilanteeseen ei auta kuin viimeinen kuulutus lomalennoille…

6 kommenttia:

Pankin talkkari kirjoitti...

Olen miettinyt ihan samaa. Voi olla ihmisten vaikea motivoitua mihinkään ilmastotalkoisiin, kun ilmat sen kun kylmenevät. Tässä alkaa ihan toivoa, että ilmasto alkaisi lämmetä hiukan rivakammin.

Vai olemmeko olleet ihan liian tehokkaita ilmastotalkoissamme ü

Hyvää lomaa! Missä se lieneekään, toivottavasti siellä on lämmin..

Lupiini kirjoitti...

Ah ihanuus, kävin itse Mustilassa kuun vaihteessa ja se oli liian aikaisin. Nyt sinne pitäisi mennä minunkin! Jos ei innostu atsaleoista ja alppiruusuista, siellä kyllä riittä niitä ihania isoja puita.

Kini kirjoitti...

Mustilassa on ihanaa! Tosin nuo kukkivat kukat ovat kauniita, mutta tuoksu on ihan liian iso minun pienelle nenälle:)

meripilvi kirjoitti...

No nyt on tainnut sadetanssi tehota, tarkoitan vastaavia noituuksia helteen suhteen tietenkin. Hyvä ettet lähtenyt lennolle (vai lähditkö?) Turbulenssia on näinä aikoina ympäri maailman, eikä säät ole missään takuuvarmat. Paitsi tylsällä Kanarialla kai;)Ei kun illalla sauna lämpiämään kunnon klapeilla ja tehopolttokiukaassa. Siistiintyy ympäristö samalla.

Kutis kirjoitti...

Vau mikä satumainen kukkametsä tuossa ylemmässä kuvassa! Onko se alppiruusupuistosta? Irlannissa oli jännä nähdä miten alppiruusut olivat vallanneet kukkulan kuin kukkulan, hehkuvan punaista ihan silmänkantamattomiin..
Hah, samoja ratoja kulki näköjään omat aatokset jussina ilmaston lämpenemisen suhteen kuin täällä...

kipi kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne ja toivotuksistanne. Nyt on ollut.. kesää ja lämpöäkin.. vähän. :)

Minäkin olen käynyt joskus vuosia, vuosia sitten Mustilassa. Muistaakseni parikin kertaa. Diafilmiaikaan. Nämä kukat on kuvattu Haagan Rodopuistossa joskus taannoin. :)