keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Dekkaripäivät 5.-6.6.2009


Viime viikonvaihteessa oli jo kolmannettoista Kouvolan dekkaripäivät. Lähestulkoonkaan kaikissa en ole ollut mukana, mutta aika monissa kuitenkin.
Tapahtuma on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja monipuolinen kulttuuritapahtuma. Murhiin ja rikoksiin liittyviä aiheita käsitellään eri puolilta ja eri asiantuntijoiden tiedoin. Kääntäjät esittelevät ulkomaisia, vähemmän tunnettuja dekkareita kuten slaavilaisia.

Jo usean vuoden ajan on järjestetty dekkarinovellikilpailuja. Esiraati tekee alkuvalinnan ja vuosittain vaihtuva päätuomari valitsee voittajan tai kolme parasta kirjoittajaa.
Uudet esikoiskirjailijat esitellään. He saavat kertoa kirjoistaan samoin kuin vanhemmat tekijätkin. Yleisö saa kysellä mitä heidän tutuilleen, Maria Kalliolle, Anna Laineelle, komisario Koskiselle tai Kari Takamäelle jne kuuluu.

Tänä vuonna oli päivien vetonaulana Maalaislääkäri Kiminkinen, joka opasti; Ei ole olemassa mitään erillistä työelämää. On yksi kokonainen elämä, josta ei jäädä eläkkeelle.
Tietokirjailija ja tutkija Jaana Venkula luennoi aiheesta työelämä dekkarina ja teatterina. Sitähän se taitaa useassa työpaikassa ollakin. Oikeaa jännitysnäytelmää.
Joka vuosi on dekkaripäivien ohjelmalla juoni. Ja mikäpä paremmin sopisi tähän päivään kuin tämänvuotinen otsikko - Työ tekijäänsä niittää.

4 kommenttia:

Kini kirjoitti...

Minusta Kiminkinen oli loistava ja Venkula hyvä kakkonen. Paljon muutakin kivaa oli, niin kuin aina :)

kipi kirjoitti...

Kirjoja oli yllättävän vähän myynnissä. Varsinkaan esikoiskirjailijoiden kirjoja en nähnyt.

kutuharju kirjoitti...

Hah, hyvin lohkaistu: työ tekijänsä niittää (vai oliko se tekijäänsä), jos niittää koko tekijän kuulostaa fataalimmalta, varsinkin dekkariin sopivalta.
"Ei ole olemassa mitään erillistä työelämää. On yksi kokonainen elämä" -- hyvin sanottu. Tuon kun pitäisi työnantajatkin mielessä; kukaan ei myy elämäänsä työlle vaan ihminen elää työssään ja työ tulee tehdyksi siinä sivussa...

kipi kirjoitti...

Kappas vaan minulla onkin ollut lukihärö ja kirotusvire. :) Hyvä Kutis, että huomasit! Sehän onkin Työ tekijänsä niittää... siis oikein dekkarin malliin. :)