Hyvää kuluvaa ja vielä parempaa tulevaa vuotta

Taakse jäänyt syksy on ollut rasittavin sitten naismuistiin. Vietin muutaman päivän loman puuhastelemalla ihan muuta kuin mitä varsinaisessa työssä työpaikallani. Kulutin aikaani myös tuijottamalla telkasta syksyn aikana katsomatta jääneitä dekkarisarjoja tai jopa yhdestä sarjasta melkein koko tuotantokauden. Nukuin aamulla pitkään. Yritin ottaa mallia Askosta ja Eskosta. Tosin sillä erotuksella, että valvoin myös illalla myöhään.

Yöpuisto

Outi Pakkasen kirjoissa on autenttista Helsingin kaupunkikuvan kuvausta; rakennuksia, katuja ja samalla kulloisenkin kirjan kirjoittamisajankohdan ajankuvaa ja tapahtumia. Nykyhetken tallentamista historiaksi.

Minua viehättää suunnattomasti Outi Pakkasen tapa kertoa, kasvattaa juonta vähitellen ikään kuin huomaamatta arkisten asioiden ja tapahtumien kautta. Rikoksien aiheet ja niiden ympärillä olevat tapahtumat ovat hyvinkin ajankohtaisia. Kirjoissa ei mässäillä aseilla eikä väkivallalla. Ei ”brassailla” poliisin teknisillä laitteilla eikä teho-osastomaisilla tutkimuksilla. Pikemminkin kirjat ovat psykologisia jännäreitä, joissa useimmissa on tutkijana mainosgraafikko Anna Laine, joka on myös loistava kokki.
Kirjailija esittelee henkilöt ja kertoo vuorotellen, vähän kerrallaan jokaisesta jonkin yksityiskohdan kuin kasvattaen kerroksia kaapissa olevien luurankojen ympärille tehden jokaisesta henkilöstä mahdollisen epäillyn rikoksentekijäksi. Varsinainen rikos, murha, tapahtuu tai tulee esille yleensä vasta kirjan loppupuolella ja motiivi vasta viimeisillä sivuilla.

Yöpuisto –kirjassa esiintyviä henkilöitä on sen verran, että epäiltyjen listalle riittää useampikin ehdokas ja kuitenkin jokaisella on joku järkevä ”rooli” tarinassa. Näennäisesti hyvin toimeentuleva uusioperhe asuu hienossa jugendtalossa Ullanlinnassa. Mikael Niemistö on perheasioihin perehtynyt juristi ja hänen toinen vaimonsa Hannele kirjoittelee juttuja naistenlehtiin ja haastattelee julkkiksia. Virpi Saari on avaamassa Hietalahdenkadulle suomalaista herkkupuotia. Niemistön hellyttävä Rasmus-poika ulkoiluttaa mielellään Virpin koiraa Rampoa.

Kirjassa on mielestäni tuotu hyvin esille, että kaikki ei välttämättä ole ihan sitä miltä näyttää. Arvostettu asuinalue saattaa olla vain kulissi, joka peittää luksusasuntojen paksujen seinien sisäpuolelle tunteita ja tunteettomuutta.

Kirjan kerronta on sujuvaa ja taattua tuttua Pakkasta, hyvää ajanvietettä. Silti on todettava, että kirjan loppu on yllättävä ja antaa ajattelemisenaihetta.

Valokuvatorstain haaste - Lämpö

Lämpömittarin mukaan on ainakin lämmintä… suorastaan hellettä, 31 astetta varjossa, näin suomalaisen mittapuun mukaan.
Pimeänä aikana on kiva muistella viime kesän lämpöä… ja joulun aikaan muistaa ystäviä lämmöllä…

Puhdas vesi

Taannoin oli läheisellä kadulla vesiputki tehnyt lakon ja kylpyammeeseen lirisi hanasta vain hiljalleen ruosteista vettä. Kunnes tyrehtyi kokonaan. Valkoisen ammeen pohjalla läikkyi surullisen ruskeaa nestettä, josta ei ollut kylvyksi. Kerrostalon asukkaat nukkuivat tietämättöminä, että vesilaitoksen ensiapuryhmä oli yöllä kaivamassa ja “laastaroimassa” vesiputkea. Peittivät kaivuujäljet ja aamulla oli katkoksesta todisteena vain tummempi öljysoraläiskä “maantienharmaassa” tiessä.

“Vanhat valurautaiset putket saattavat särkyä liikenteen painosta tai sitten tähän aikaan vuodesta putkirikot yleistyvät kun niissä oleva vesi jäähtyy”, kertoi paikallinen päivälehti viime viikolla.

Osaammekohan me suomalaiset arvostaa tarpeeksi puhdasta vettä. Tai yleensäkään vettä, vaikka hyvässä muistissa vielä onkin nokialainen “koktaili”. Kun olemme tottuneet siihen, että seinästä tulee vetta ja siitä riittää nautittavaksi sisäisesti ja ulkoisesti. Harva meistä kuitenkaan osaa varautua katastrofin varalle varaamalla talousvettä sammioihin tai edes pulloihin, että aamulla saisi juodakseen pakollisen aamukahvinsa. Siinä onkin sitten vitsit vähissä kun koettaa keksiä miten selvitä iltapuhteista vesikatkoksen ajan. Mitkä puuhat voi jättää tekemättä.

Ja tästä jutusta pyyhin käteni lentomatkoilta säästettyihin kosteuspyyhkeisiin.

(Alla on joulunpunainen, madeiralainen vesiposti.)

Valokuvatorstai - haaste: Tekstikatkelma

"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."
Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).

Ennen ajanlaskun alkua on tähän mustaan aukkoon, hautakammioon, haudattu sanojen sanojia.
Todennäköisesti kuitenkin joku hieman nuorempi on ohi mennessään viestittänyt tuntojaan (AM) kiven kupeeseen…

Valokuvatorstai - haaste 110

Olettaisin, että nuo sähkölangoissa loistavat eristeet ovat lasia. Näin marraskuuussa on mukava muistella viime kesää...

Valokuvatorstai - haaste 109

"Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen, joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä, niin kuin se tuntui lapsena. Mikä upea lääke. Vuosi tuntuisi vuodelta, eikä kymmeneltä minuutilta. Aikuisuus tuntuisi pitkältä ja täyteläiseltä, eikä joltakin holtittomalta tivoliajelulta. Kuka haluaisi tällaista lääkettä? Vanhemmat ihmiset varmaankin - sellaiset, joiden kuluvan ajan taju on polkaissut kaasupoljinta. Ja pitäisi kai keksiä myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus. ---"

(Dennis Coupland: Eleanor Rigby. Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2007, suom. Katja Rosvall.)

Kun olimme lapsia, niin toivoimme, että olisimmepa jo vanhempia, aikuisia.. Kuitenkin kolmekymppiset tuntuivat jo vanhoilta. Kummallinen tuo aikaperspektiivi.

Anna-Leena Härkönen; Ei kiitos

Taannoin saapuneiden postien joukossa, eteisen lattialla lojui kirjapaketti. Olin unohtanut peruuttaa kuukaudenkirjatarjouksen. Ensin harmistuin. En suinkaan taloudellisesta syystä.
Kirjat ovat lähellä sydäntäni. Monessakin mielessä. Kirjojen hankkiminen on minulle lähinnä elämäntapa. Tätä nykyä ei niinkään lukeminen. Mutta siltä varalta, että innostun. No, kuka kerää mitäkin. Olenhan saanut niistä kuitenkin koottua kohtuullisen korkean yöpöydän sänkyni vierelle.

En kuitenkaan malttanut olla avaamatta ja tutkimatta kirjaa. Teksti näytti suhteellisen isolta ja luettavalta. Pienillä fonteilla painettua tekstiä en jaksaisi alkuun lukea, ennen kuin kirjan juoni imaisisi mukaansa. Kansilehden infoa tavatessani huomasin, etten ollut aiemmin Härkösen kirjoja lukenut. Silmäilin ensimmäistä sivua. Kirjan ensimmäiset sanat ja alkuvirkkeet antavat jo vihiä tulevasta.

Sujuvaa tekstiä, jota on kiva ahmia sivu sivulta eteenpäin. Kunnes jäädään junnaamaan paikoilleen päähenkilön pään sisällä oleville urille. Tuntui ettei ikinä nousta sieltä pois, mutta sitähän se parisuhteen asioiden vatvominen taitaa olla. Yritetään saada selville mitä ihmettä sen puolison päässä oikein liikkuu.
Kirjan aihe alkuun vaikutti enempi ”opetusaiheelta”, johon en sen enempää aio puuttua.
Luin kirjaa silloin tällöin iltasatuna enkä millään meinannut saada kahlatuksi parisuhteen arkipäivää iltaan. Toki suhteen jokapäiväinen marmatus ja tyytymättömyys on tehokeino, jonka avulla pikkuvaimo unelmoi muutoksesta. Tekstistä selvisi, että on ongelma, mutta miten siitä selvitään. Se ei selvinnyt minulle. Kirjan lopussa yllätettiin kertomalla, että suhteen toisella osapuolella on myös elämää.

Mietin kenelle teos on suunnattu. Minä ehkä sanoisin, Ei kiitos.

Viisaus ei asu meissä...

Jokin aika sitten oli esillä tutkimus, jossa todettiin, että kiire tappaa luovuuden. Se on kyllä aivan totta. Kiireisen työpäivän jälkeen ilta kuluu lähinnä elpyessä ennen muutaman tunnin tajuttomuustilaa. Luovuudelle ei silloin jää rauhallista aikaa. Lauantaisessa kirppisohjelmassa oli vieraana Päivi Istala, joka myös kertoi, että ennen oli enemmän aikaa ajatella kun tehtiin radio-ohjelmia. Kiire näyttää olevan jo monessa mukana.

Apulannan Toni Wirtasta haastateltiin taannoin telkkarissa, jolloin hän paljasti, että uuden levyn luomisen aikana hän lihoo toistakymmentä kiloa. Se oli helpottavaa kuulla, ei siksi, että hän lihoo, vaan että muillakin on luomisen tuskaa. En toki voi verrata itseäni edes samana vuonna Wirtaseen, mutta minulla jo muutaman tekstirivin tuottaminen on joskus äärimmäisen vaikeaa. Osittain johtuu myös siitä, kirjoitanko yleensäkään paljoa. Johonkin aikaan kirjoittelin sähköposteja, silloin tekstin tuottaminen oli helpompaa. Tosin ystäville tutuista asioista ja tapahtumista onkin helppo viestittää. Kun taas tällainen blogiin kirjoittaminen on jokseenkin julkista puuhaa, niin itsekritiikki on myös kova. Pitäisi pysyä mahdollisimman neutraalina, hajuttomana ja mauttomana, mutta kuitenkaan ei saa olla mauton.

Kirjoitettavan teksti-idean on annettava ensi alkuun muhia päässä ja sen jälkeen yritettävä saada kirjoitetuksi jonkinlaiseen muotoon ruudulle. Jonka jälkeen onkin jo lenkkeiltävä pitkään vaatehuoneen kokoisessa ”ateljeessa”, jonka ikkunat ovat länsisiivessä. Nimittäin jostain kumman syystä ajatustoiminta vilkastuu ja tekstin muokkaaminen onnistuu, kun nostaa ahterinsa penkistä ylös ja lähtee liukastelemaan villasukat jalassa parketille.

Joulusukkia

Viime joulun jälkeen olen neulonut samalla mallilla villasukkia. Ensimmäistä sukkaparia kun harjoittelin, niin kymmenennet sukat jo melkein onnistuvat. Lankoina on eri valmistajien pätkävärjättyjä sukkalankoja, joissa suurin osa on villaa ja osa jotain muuta kuitua. Lankamerkeistä en nyt enää ihan tarkasti ole perillä. Tyhjiä vyötteitä näyttää olevan Flotte Socke, Fabel, Magic Superwash ja Trekking hand art. Puikot olivat muistaakseni 2,5.

Viimeistelin sukat kastelemalla ja sen jälkeen kuivatin sukkaplokien päällä. Useat langat päästivät väriä kastuessaan. En nyt ole ihan varma millaista vihreää sanotaan myrkynvihreäksi, mutta myrkylliselle tuntui kun sinivihreitä sukkia neuloessani sormet värjääntyivät jo parin kerroksen jälkeen tummanvihreiksi.

Kunnallisvaalioikeus on täytetty

Kansa on puhunut ja pulinat pois, sanoi aikoinaan kunnioitettu valtiomies. Nyt on sitten vaalituloksen analysoinnin aika. Paikallinen päivälehti julkaisi menneellä viikolla kirjoituksessaan, että yli 16 tuhatta vaalilippua hylättiin erinäisistä syistä. Mitätöityjen äänien määrä kasvoi samassa suhteessa kuin äänestysprosentti, verrattuna vuoden 2004 kunnallisvaaleihin.

Kolme äänestäjää yritti ilmeisesti äänestää kahdella äänellä kun oli muita kuin oikeusministeriön hyväksymiä äänestyslippuja pudotettu vaaliuurnaan.

Yli 7 tuhanteen lippuun oli kirjoiteltu asiattomuuksia. Pitäisiköhän äänestyskoppiin varata piirustuslehtiö, johon voi ennen äänestystä harjoitella ehdokkaansa numeron kirjoittamista.

Sitä en oikeastaan ihmettele, että tyhjiä äänestyslippuja jätettiin viitisen tuhatta. Olihan telineissä, missä eri puolueiden ehdokaslistat oli esillä, tyhjiä ruutuja.

Valokuvatorstai - Suomalainen nuorallatanssi

Suomalainen työelämä on tällä hetkellä kuin nuorallatanssi. Niiden onnellisten, joilla on töitä, on rimpuiltava lähes veren maku suussa.
Kun kaikessa on mukana tuottavuus, niin ihmisillä ei ole juuri mitään arvoa. Työntekijät ovat shakkinappuloita ja pelistä tulee usein matti. Tilanteesta onkin jo sitten tullut patti.
Hanskat on jätetty tai jouduttu jättämään naulaan…

Valokuvatorstain haaste nro 105

Haastekuvaa katsoessa tuli mieleeni tänä vuonna helmikuussa Madeiralla ottamani kuva.
Asunnossa halutaan pysyä ajan hermolla ja tietoa otetaan vastaan oikein parilla antennilla. Samanaikaisesti lähetetään puhtaalla pyykillä viestiä merelle… kotona ollaan..

Taustalla näkyvät Cabo Giraon kalliot (jyrkänne) ovat 580 metrin korkuiset ja ne ovat lajissaan Euroopan korkeimmat, toiseksi korkeimmat maailmassa, kertoi paikallinen opas, Mario.
Mario on ainutlaatuinen opas. Onhan hän alkuperäinen madeiralainen. Hän on muun muassa opetellut esim. suomen-, englannin- ja saksankielet sanakirjoja lukemalla.

Lämmikkeeksi

Olen jo toisen keskeneräisen neuleeni saanut jokin aika sitten valmiiksi. Toinenkin on jo melkein. Kokoaminen puuttuu enää.

















Syyskuussa oli tilauksessa villasukat ja kynsikkäät. Pyörällä ajaessa kouluun alkoi palella käsiä.
Sukkien ja kynsikkäiden malli on omaa tuotantoa.
Sukkalankana Flotte Socke ja puikot 2,5

Valokuvatorstai - kiltti

Viime toukokuussa törmäsin alla olevaan omituisuuteen. Mutta sitten lähemmin tarkasteltuani huomasin, että joku oli ollut oikein kiltti ja oli nostanut pudonneet korvaläpät oksalle esille. Jos ne vielä ovat paikoillaan, niin luulen, että ovat jo ainakin muutamaan kertaan kuivuneet ja kastuneet. Toivottavasti ovat myös puhdistuneet tämän kesän sateissa.

Syyspäivän tasaus

Viikonvaihteessa oli vaihteeksi aivan upea syksyinen ulkoilusää. Sunnuntaina paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja puiden väriloistoa sai jo osittain ihailla. Tänään syyspäivän tasauspäivänä oli uskomattoman lämmintä, pitkälti toistakymmentä astetta (+15).

Kun ei ole sammakkoa ennustamassa ensi talven säätä, niin ajattelin ennustaa ihan itse. Pihlajanmarjoista. Vanha kansa sanoo, että pihlaja ei kanna kahta taakkaa yht’aikaa; marjoja ja lunta. Minulla henkilökohtaisesti on kyllä sellainen tutina, että ensi talvena on pakkasta ihan reilusti ja punatulkut ja tilhit saavat nauttia ravinnoksi pakkasen puremia pihlajanmarjoja. Luonto pitää omistaan huolta.

Ennustukseni käy toteen suhteessa fifty/sixty. Puolesta tai vastaan. Ihan miten vaan.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstain haastesana on helppo, mikä aiheena ei ole niinkään helppo.

Koiran elämä on helppoa kuin heinänteko. Ainakin kun seuraa Askon puuhia. Yöt nukkuu sängyssä ja päivisin vaihtaa alituiseen makuupaikkaa ja odottaa, että lauman pomo hoitaa makupalojen kerjäämisen.
Ettei elämästä tulisi tylsää, niin Askon on pitänyt ottaa makaamiseen hieman vaikeusastetta.

Valokuvatorstain haastesana on ajatus

Onkohan tässä mitään ajatusta.. kun ajattelin osallistua haasteeseen koiran kuvalla. Jos koirat osaavat ajatella, niin luultavasti Asko pohtii Intian kulkukoirien asemaa.. ja muita tärkeitä asioita.

Iloa ja tulitusta..

Kuluneessa viikonvaihteessa oli mukavia tapahtumia. Perjantai-iltana yritin onnistua ilotulitusrakettien kuvaamisessa Töölönlahdella pidettävissä SM-kisoissa. Aika vaikeaa oli kun en omista jalustaa. Piti etsiä tasaista ja paikallaan pysyvää tukea. Eikä lähistöllä oikein ollut muita kuin roskis ja porsaat. Betoniporsaat. Porsaan päältä on ehkä hieman huono kuvakulma. Varsinkin kun edessä oli autoja ja puita.












Toinen mielenkiinnon kohde oli Wanhassa Satamassa järjestetty Kädentaito-, lahja- ja sisustusmessut. Jokavuotinen ”pakko käydä” tapahtuma. Olin lauantaina iltapäivällä tutustumassa ja silloin ei ainakaan ollut mitenkään ruuhkaa. Hyvä puoli oli tietenkin se, että pääsi näkemään ja hiplaamaan ihastuttavia villalankoja hyvin. Eräs näytteilleasettaja kertoikin, että vierailijoita on ollut aika vähän. Johtuikohan hienosta syyssäästä vai vaatimattomasta mainostamisesta. Positiivinen yllätys oli lapsille järjestetty joulukorttien askartelunurkkaus, jossa ainakin seuralaisemme viihtyi varsin hyvin.

Valokuvatorstai - kesämyrsky

Korkeasaaren harmaalokki miettii: ”Kohta noille ihmisille tulee kova kiire suojaan kun myrsky nousee.” Eläimet osaavat ”tulkita” luonnon merkkejä. Ennen sadetta linnut lentävät alhaalla, mutta harvemmin kuitenkin näkyy sateessa lentäviä lintuja.
Vähän kuvan ottamisen jälkeen alkoi oikea rankkasade. Ei siinä kamera kyllä muistunut mieleen kun värjöttelin katoksen alla ja odottelin sateen taukoamista.

Syksy saapuu kuin vanhus, se hymyilee..

Suuressa osassa maata oli kesän lämpötila yli asteen normaalia alempi. Saaristossa ei ollut yhtään hellepäivää. Kerrottiin taannoin uutisena. Nyt on sitten tilastotietoa kesäsäästä. Eikä tarvitse enää pelkästään luottaa "mututuntumaan" villasukat jalassa. Kun mielestäni on satanut ”aina” ja hellettä ei ole ollut kuin Etelä-Euroopassa.
Jos nyt kuitenkin jotain positiivista keksisi, niin ei ainakaan ole tarvinnut liiemmälti kastella ja sadettaa eikä kai kaivoissakaan ole pohjavedestä puutetta.

Viikonvaihteen lenkkeilysääkin oli sadekuuroista pilvipoutaa pohjoistuulen pöllyttäessä hiusten juuria.

Born to be wild

Yli kolmenkymmenen tuhannen muun tavoin kuuntelin taiteiden yön ilmaiskonserttia Senaatintorilla perjantai-iltana. Tunnelma oli tiivis ja kaihoisa. Basson jyske värähteli rintalastassa. Rytmikäs musiikki pisti kehon liikkeeseen ja ”steppaamaan” mukulakivillä. Musiikkina oli neljäkymmentä vuotta sitten levytetyt kappaleet ja esittäjinä oli edustava joukko tämän ajan artisteja. Marzi Nyman suoriutui esimerkillisesti "tuuratessaan” Jimi Hendrixiä ja Ismo Alangon ja Cantores Minores kuoron esittämä Kolmatta linjaa takaisin oli vaikuttava esitys. Kaiken kaikkiaan konsertti oli upea. Eikä vähiten sään suhteen.

Keskeneräinen

Tämän syksyisen valokuvatorstain ensimmäinen haastesana on keskeneräinen.
Minulla jää useimmiten joku käsityö kesken kun uudet ideat ovat jo muhimassa ja odottamassa vuoroaan. Kuvassa on pari ufoa (UFO = Unfinished Object), keskeneräistä työtä.

Kivaa, että koulu taas alkoi...

Kun on jo tokaluokkalainen, niin voi pyöräillä uudella pyörällä koulumatkat.
Tänä vuonna 57 tuhatta ekaluokkalaista aloitti koulunsa ja kaiken kaikkiaan on puolimiljoonaa koululaista perusopetuksen parissa.

Thassos - metsä

Matkatoimiston opas toivotti lämpimästi tervetulleeksi Thassokselle ja kertoi kreikkalaisten odottavan jo suomalaisia turisteja. Saari on nimittäin ollut muutaman vuoden poissa ainakin kyseisen matkatoimiston valittavista matkakohteista. Thassos on kreikan pohjoisin lomasaari, joka on Egeanmeren rannalla. ”Saaren upeat vuoristomaisemat ja kauniit rannat yhdistettyinä kreikkalaiseen ruokaan sekä ystävälliseen palveluun tekevät Thassoksesta mieleenpainuvan lomakohteen”, kirjoittavat matkatoimiston oppaat tervetuloa -esitteessään. Tuo mainoslause on mielestäni aivan totta. Myös kreikkalaiset itse lomailevat saarella.

Saaren pääkaupunki on Thassos toiselta nimeltään Limenas, jossa asukkaita noin 3500. Koko saarella on vakituisia asukkaita noin kymmenentuhatta. Saaren ympäri rantaviivaa seuraten kulkeva tie on vähän alle sata kilometriä pitkä. Viikossa ehtii pääpiirteissään tutustua saareen ja muutama päivä jää vielä aikaa rannalla lekotteluun. Sillä lämpöä oli huomattavasti enemmän, parhaimmillaan +33 varjossa, kuin samaan aikaan kotimaassa.

Kreikkalaiseen tapaan on Thassoksellakin oma akropolis, amfi-teatteri ja agora (tori). Sikäli mielenkiintoista, että nuo paikat ovat nykyisinkin käytössä erilaisten tilaisuuksien tapahtumapaikkoina. Uusi ja vanha aika kohtaavat kun amfi-teatterin näyttämöllä tai agoralla on valkoiset muovituolit pinottuna odottamassa käyttöä. Itärannikolla on maailman parasta valkoista marmoria. olevia louhoksia. Alikin rantakallioista on louhittu jo antiikin aikoihin suoraan laivoihin. Nyttemmin louhiminen on rannasta lopetettu.

Saarella kasvaa yli miljoona oliivipuuta, jotka kukkivat keväällä keltaisin kukin. Sato korjataan marras- joulukuussa perinteisellä menetelmällä, jolloin puun alle asetetaan verkko ja kepein pudotetaan oliivin hedelmät talteen. Yhteen öljykilon valmistukseen tarvitaan neljä kiloa oliivin hedelmiä.

Varsinaiseen terveyspommiin tarvitaan oliiviöljyä, oreganoa, valkosipulia, joka nautitaan leivän kanssa. Hyvä seura ei tietenkään huononna tehoa.

Taidetta

Tänä kesänä (7.3. – 24.8.2008) on Pekka Halosen taidenäyttely Ateneumin taidemuseossa, johon tutustuimme lomalla. Pekka Halonen on maalannut maisematauluja ja ennen kaikkea upeita talvimaisemia, joihin hän on saanut innoitteen kotiansa ympäröivästä luonnosta Tuusulassa. Hän on myös maalannut alttaritauluja ja realistisluonteisia kansanelämänkuvauksia. Myös minulle jäi mieleen taulut, jotka esittivät kotipuutarhan satoa ja tomaatteja.

Viikonvaihteessa ”kookletin” kuusikymmentäluvun Internettiä, tietosanakirjaa, Sibeliuksesta kertovaa, muistelma suuresta ihmisestä ja Eino Leinon kirjeitä taiteilijatovereille. Kyllähän Tuusulan taiteilija- ja kirjailijayhdyskunnan pojat ovat olleet sellaisia ”velikultia” vuosisadan vaihteessa. ”Vanha kaarti” kuten Eino Leino kutsui ystäväpiiriään. Hauskaa heillä on ollut varmasti.

Pekka Halosen maalaukset ovat kaiketi realismia, jota minäkin ymmärrän.

Minua on usein askarruttanut kuka määrittelee taiteen. Ja millä perusteella joku maijameikäläisen maalaama taulu tai piirtämä kuva on taidetta. Vai onko se. Keskustelin aiheesta kahdeksanvuotiaan kuvataidekoululaisen kanssa kun olimme Ateneumissa. Nuori asiantuntija valaisi minua, että kaikki on taidetta. Yksi siveltimen vetäisykin on taidetta.

Niin.. taas muna on viisaampi kuin…. kana.

Koska Ateneumissa ei saanut valokuvata, niin ohessa olevat kuvat ovat sitten vähemmän tunnettujen taiteilijoiden tuotoksia. Ensimmäinen muistuttaa kalliomaalauksia ajalta kivi ja miekka ja toiset ovat jonkin verran myöhäisemmältä aikakaudelta, mutta sementille maalattuja tai piirrettyjä.

Luonnontieteellinen museo

Tämän kesän yksi suosikkikohde on ollut remontoitu ja toukokuussa avattu luonnontieteellinen museo Helsingissä. Siellä onkin paljon elämyksiä ja ihmeteltävää ja lisää on vielä tulossa ensi ja seuraavan vuoden aikana. Siitä kertoi tiedotteet suljettujen huoneiden ovissa.

Kirahveja kimnaasissa esittelee rakennuksen historiaa. Itse rakennus on erittäin kaunis ja juhlallinen, uusbarokkityyliä. Onhan se alkujaan moderni venäläinen poikakoulu yli sadan vuoden takaa.

Luonnontieteellinen museo oli siitä harvinainen museo, että siellä sai ottaa valokuvia. Kahdeksanvuotias dinosaurusten asiantuntija tietää kertoa, että kuvassa oleva terävähammas on lihansyöjä.

Museossa tutustumme epilogin mukaan: ”Olet kulkenut tämän näyttelyn mukana miljardien vuosien matkan elämän ihmeellisiltä alkumetreiltä tämän päivän suomalaiseen maisemaan. Olet nähnyt lyhyitä välähdyksiä elämän historian uskomattomalta taipaleelta, johon on mahtunut järisyttäviä mullistuksia, jatkuvaa muutosta ja yllättäviä käänteitä.
Koko maapallo ja sen monimuotoinen elämä on täynnä muistoja menneisyydestä. Elämän historian tutkimus tuo koko ajan lisää uutta, tarkempaa tietoa elämän kehityksestä ja maapallolla tapahtuneista muutoksista. Uusien tietojen valossa vanhoja tuloksia ja käsityksiä arvioidaan aina uudestaan ja uudestaan – tiede tarkistaa ja korjaa itse itseään.”

Suosittelen lämpimästi käyntiä ja tutustumista museon aarteisiin.

Korkeasaari

Korkeasaareen saavuttaessa on kaakattava valkoposkihanhien yhteisö vastaanottamassa tulijoita. Toukokuussa esittelin blogissani kanadanhanhen, jota voi nyt verrata valkoposkihanheen. Selvin ero näin maallikon silmin on, että valkoposkihanhella on enemmän valkoista päässään. Toki koko- ja värieroakin on, mutta erikseen nähtynä niitä on vaikeampi erottaa.

















Eläintarhassa on paljon katseltavaa ja ihmeteltävää kun muistelen omia ensimmäisiä käyntejäni siellä. Silloin taisi eläimiäkin olla enemmän kuin nykyisin. Aikuiset toki jaksavat katsella ja ihmetellä paljon enemmän ja pitempään kuin lapset, joiden mielenkiinto siirtyy yleensäkin tuttuihin asioihin kuten esimerkiksi lokkeihin. Niitä toki onkin vahdittava jos aikoo syödä itse jotain. Jäätelökioskillakin varoittivat lokeista.
Lapsia kiinnostaa muutamien eläinten häkkikierroksen jälkeen jo leikkipaikat, keinut ynnä muut karusellit tai kiipeilypuut. Ja oikeinhan se onkin, että sinne on niitä järjestetty samoin kuin muita keitaita retkeilyn lomaan.

Lomaa on vietetty...

Kesäloma loppui... ja sopeutumisvalmennus alkoi tänään...














Taannoin oli valtakunnallisen päivälehden hinta & laatu –sivuilla vastinetta rahoillesi vinkkinä: ”Laiskottelu on halpaa hupia”. Näin sateisena lomakautena onkin varsin helppo laiskotella; lukea, nukkua ja olla tekemättä yhtään mitään. Joutenolo on rentouttavaa. Eikä maksa paljon ja henkinen pääoma kasvaa.

Sen sijaan kun menee jokavuotiselle Linnanmäen huvikierrokselle, niin yli 120 senttisen Isohupiranneke maksaa jo paljon. En ollut edes tietoinen S-bonuskortin kolmen euron alennuksesta. Kassallakaan ei ollut vinkkiä aiheesta. Vasta rannekkeen mukana saadussa opaskartassa oli merkintä S-etuhintaan Isohupi 30 euroa. No kerranhan se kirpaisee.. ja hyvään tarkoitukseen, lasten päivän säätiölle!


















Sateenkaareen on pitkä jono, mutta kun on niin pelottavan kivaa nousta ylös ja alas..













Sumujen sillalla on kiva kastua, vaikka muuten on kastunut melkein joka päivä sateessa, mutta sehän on ihan toinen juttu.