Hitaan sorttisesti on villalanka soljunut sormien läpi loman
jälkeen heinä- ja elokuun helteissä. Vihdoin viimein sain tämän keskeneräisen
neuleen valmiiksi.
Neuloin joululahjaksi kolmet kuplalapaset. Lapasmallin
löysin Neulovan nartun blogista, jonka taidokkaita käsitöitä käyn säännöllisin
väliajoin ihailemassa. Tuo kuplien mallineule on minullakin kuuskytäluvulta
olevassa käsitöiden tietokirjasarjassa. Siinä mallineuleesta on neulottu vauvan
tossut.
Kuplalapset ovat varsin näyttävät ja valmistuvat
suhteellisen nopeasti. Tietty langan paksuudella on osuus asiaan. Edellisistä
lapasista jäi jonkin verran tähteeksi lankoja, niin ajattelin neuloa vielä
muutamat. Varsinkin kun ennen joulua en ehtinyt ihan kaikille, kenelle olin
suunnitellut.
Musta pohjalanka on varsin iäkästä vai vanhaako jo lienee
kun olen muistaakseni ostanut sen joskus 70-luvulla (Hyvilla Oy Hyvinkää).
Lanka on puhdasta uutta villaa ja pesunkestävää, ei kaiketi kuitenkaan kestä
konepesua. Se on myönnettävä, että lanka
ei ollut enää kovin tasalaatuista, paksuus oli jonkin verran vaihtelevaa. Ilmeisesti
huonon säilytyksen takia.
Olin aikoinaan samasta langasta neulonut anopilleni
kirjoneulelapaset, jotka ovat nyt perintönä hänen tyttärellään ja vielä
käytössä. Liekö sitten kohta tulevaa antiikkia.