Viisaus ei asu meissä...

Jokin aika sitten oli esillä tutkimus, jossa todettiin, että kiire tappaa luovuuden. Se on kyllä aivan totta. Kiireisen työpäivän jälkeen ilta kuluu lähinnä elpyessä ennen muutaman tunnin tajuttomuustilaa. Luovuudelle ei silloin jää rauhallista aikaa. Lauantaisessa kirppisohjelmassa oli vieraana Päivi Istala, joka myös kertoi, että ennen oli enemmän aikaa ajatella kun tehtiin radio-ohjelmia. Kiire näyttää olevan jo monessa mukana.

Apulannan Toni Wirtasta haastateltiin taannoin telkkarissa, jolloin hän paljasti, että uuden levyn luomisen aikana hän lihoo toistakymmentä kiloa. Se oli helpottavaa kuulla, ei siksi, että hän lihoo, vaan että muillakin on luomisen tuskaa. En toki voi verrata itseäni edes samana vuonna Wirtaseen, mutta minulla jo muutaman tekstirivin tuottaminen on joskus äärimmäisen vaikeaa. Osittain johtuu myös siitä, kirjoitanko yleensäkään paljoa. Johonkin aikaan kirjoittelin sähköposteja, silloin tekstin tuottaminen oli helpompaa. Tosin ystäville tutuista asioista ja tapahtumista onkin helppo viestittää. Kun taas tällainen blogiin kirjoittaminen on jokseenkin julkista puuhaa, niin itsekritiikki on myös kova. Pitäisi pysyä mahdollisimman neutraalina, hajuttomana ja mauttomana, mutta kuitenkaan ei saa olla mauton.

Kirjoitettavan teksti-idean on annettava ensi alkuun muhia päässä ja sen jälkeen yritettävä saada kirjoitetuksi jonkinlaiseen muotoon ruudulle. Jonka jälkeen onkin jo lenkkeiltävä pitkään vaatehuoneen kokoisessa ”ateljeessa”, jonka ikkunat ovat länsisiivessä. Nimittäin jostain kumman syystä ajatustoiminta vilkastuu ja tekstin muokkaaminen onnistuu, kun nostaa ahterinsa penkistä ylös ja lähtee liukastelemaan villasukat jalassa parketille.