maanantai 11. elokuuta 2008

Thassos - metsä














Matkatoimiston opas toivotti lämpimästi tervetulleeksi Thassokselle ja kertoi kreikkalaisten odottavan jo suomalaisia turisteja. Saari on nimittäin ollut muutaman vuoden poissa ainakin kyseisen matkatoimiston valittavista matkakohteista. Thassos on kreikan pohjoisin lomasaari, joka on Egeanmeren rannalla. ”Saaren upeat vuoristomaisemat ja kauniit rannat yhdistettyinä kreikkalaiseen ruokaan sekä ystävälliseen palveluun tekevät Thassoksesta mieleenpainuvan lomakohteen”, kirjoittavat matkatoimiston oppaat tervetuloa -esitteessään. Tuo mainoslause on mielestäni aivan totta. Myös kreikkalaiset itse lomailevat saarella.

Saaren pääkaupunki on Thassos toiselta nimeltään Limenas, jossa asukkaita noin 3500. Koko saarella on vakituisia asukkaita noin kymmenentuhatta. Saaren ympäri rantaviivaa seuraten kulkeva tie on vähän alle sata kilometriä pitkä. Viikossa ehtii pääpiirteissään tutustua saareen ja muutama päivä jää vielä aikaa rannalla lekotteluun. Sillä lämpöä oli huomattavasti enemmän, parhaimmillaan +33 varjossa, kuin samaan aikaan kotimaassa.
Kreikkalaiseen tapaan on Thassoksellakin oma akropolis, amfi-teatteri ja agora (tori). Sikäli mielenkiintoista, että nuo paikat ovat nykyisinkin käytössä erilaisten tilaisuuksien tapahtumapaikkoina. Uusi ja vanha aika kohtaavat kun amfi-teatterin näyttämöllä tai agoralla on valkoiset muovituolit pinottuna odottamassa käyttöä. Itärannikolla on maailman parasta valkoista marmoria. olevia louhoksia. Alikin rantakallioista on louhittu jo antiikin aikoihin suoraan laivoihin. Nyttemmin louhiminen on rannasta lopetettu.





































Saarella kasvaa yli miljoona oliivipuuta, jotka kukkivat keväällä keltaisin kukin. Sato korjataan marras- joulukuussa perinteisellä menetelmällä, jolloin puun alle asetetaan verkko ja kepein pudotetaan oliivin hedelmät talteen. Yhteen öljykilon valmistukseen tarvitaan neljä kiloa oliivin hedelmiä.

Varsinaiseen terveyspommiin tarvitaan oliiviöljyä, oreganoa, valkosipulia, joka nautitaan leivän kanssa. Hyvä seura ei tietenkään huononna tehoa.




















2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno retki Thassokselle täällä blogissasi. Houkuttavat maisemat. Viimeksi kävin Kreikassa nuorna tyttönä, moni asia on varmaan muuttunut.
Oli mielenkiintoista kuulla oliivisadonkorjuusta. Itsekin muistan törmänneeni sillä nuoruuden reissulla oliivitarhan poikaan joka oli pörröpäinen kuin peikko ja kertoi että heidän oliivipuunsa ovat jo sata vuotta vanhoja! Oliko se niin että oliivipuu alkaa tuottaa hedelmää vasta kolmikymppisenä, vai muistanko väärin, se puu vaatii sitten hieman kärsivällisyyttä kasvattajaltaan.

kipi kirjoitti...

Kyllä vaan. Satoa alkaa tuottaa heti, mutta paras sato tulee vasta vanhemmasta puusta. Kaiken kaikkiaan voi tuottaa jopa 100 kg hedelmiä. Vai miten se oli. :)