tiistai 27. heinäkuuta 2010

Luova tauko

Eeva Joenpelto kirjoitti kirjan nimeltään viisaat istuvat varjossa. En nyt tiedä olenko niin viisas, mutta pidän lämpöisestä kesästä ja istun mieluusti varjossa. Nyt on ollut lämmintä. On siis ollut oikea kesäsää, aivan kuin lapsuuden kesät. Sillä erotuksella, että lapsuudessa ne olivat paljon pitempiä kuin aikuisena. Joidenkin mielestä on ollut ehkä liiankin lämmintä suorastaan hellettä. Olen säännöllisen epäsäännöllisesti aamuisin löntystellyt kävellen töihin vaikka lämpömittarin lukema on ollut reilusti päälle kahdenkymmenen asteen. Työhuone on suhteellisen hyvin ilmastoitu. Siellä on ollut sitä tarvittavaa varjoa ja viileyttä iltapäivään asti joten työskentely on heinäkuussa ollut varsin miellyttävää. Onneksi ilmastointiremppa tehtiin jo pari kesää sitten eikä tänä kesänä. Sinänsä kummallinen yhteensattuma, että ilmastointiremontti tehdään kesällä ja patteriremontti talvella. Toki se tekee jokapäiväisyydestä extremeä.

Kotona sitä vastoin olen keskittynyt vain olemiseen. Keskeneräisiä projekteja on odottamassa valmistumista, mutta en jaksa nyt neuloa sukkaa tai mitään muuta tavanomaista. Annan niille lomaa ja lepoa. Joitakin pieniä ideoita on silloin tällöin pulpahtanut mieleeni ja olen saanut jopa jotain valmiiksikin. Ei muuta kuin catwalkille… Barbie.


3 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Helle kerrallaan, ja vilu :)

kipi kirjoitti...

Kyllä, näinhän se on. :)

Kutuharju kirjoitti...

Mainioita barbie-asuja! Voisit mennä myymään noita torille, pikku ostajia ainakin kiinnostaisi. Vai onko niin, että bratzit ovat syrjäyttäneet barbit catwlakilla?? ;)

Helle on hieno juttu, ja harvinainen :)