Kirjat ovat lähellä sydäntäni. Monessakin mielessä. Kirjojen hankkiminen on minulle lähinnä elämäntapa. Tätä nykyä ei niinkään lukeminen. Mutta siltä varalta, että innostun. No, kuka kerää mitäkin. Olenhan saanut niistä kuitenkin koottua kohtuullisen korkean yöpöydän sänkyni vierelle.
En kuitenkaan malttanut olla avaamatta ja tutkimatta kirjaa. Teksti näytti suhteellisen isolta ja luettavalta. Pienillä fonteilla painettua tekstiä en jaksaisi alkuun lukea, ennen kuin kirjan juoni imaisisi mukaansa. Kansilehden infoa tavatessani huomasin, etten ollut aiemmin Härkösen kirjoja lukenut. Silmäilin ensimmäistä sivua. Kirjan ensimmäiset sanat ja alkuvirkkeet antavat jo vihiä tulevasta.
Sujuvaa tekstiä, jota on kiva ahmia sivu sivulta eteenpäin. Kunnes jäädään junnaamaan paikoilleen päähenkilön pään sisällä oleville urille. Tuntui ettei ikinä nousta sieltä pois, mutta sitähän se parisuhteen asioiden vatvominen taitaa olla. Yritetään saada selville mitä ihmettä sen puolison päässä oikein liikkuu.
Kirjan aihe alkuun vaikutti enempi ”opetusaiheelta”, johon en sen enempää aio puuttua.
Luin kirjaa silloin tällöin iltasatuna enkä millään meinannut saada kahlatuksi parisuhteen arkipäivää iltaan. Toki suhteen jokapäiväinen marmatus ja tyytymättömyys on tehokeino, jonka avulla pikkuvaimo unelmoi muutoksesta. Tekstistä selvisi, että on ongelma, mutta miten siitä selvitään. Se ei selvinnyt minulle. Kirjan lopussa yllätettiin kertomalla, että suhteen toisella osapuolella on myös elämää.
Mietin kenelle teos on suunnattu. Minä ehkä sanoisin, Ei kiitos.
3 kommenttia:
Kiitos tästä kirja-arviosta! Itse en ole, huh huh, miten tämä on mahdollista -- lukenut yhtäkään Härköstä. Mulla oli varsinkin aikoinaan tapa kiertää 'muotikirjat' kaukaa, sellaiset joita kaikki muut lukivat. Mutta en kyllä tietoisesti ole härköstä jättänyt lukematta mistään erityisestä syystä. Kolumninsa osuvat kyllä joskus nappiin ja nuppiin.
Kirjamessuilla satuin lavanreunalle juuri kun Härköstä tentattiin tästä kirjasta, siitä jäi mieleen se uskottomuus-problematiikka: jos toinen vain luuhaa netissä, onko se pettämistä, ja jos se ei anna, onko toisella taas oikeus hakea sitä muualta. Ja sekin jäi mieleen, miten Härkösellä oli omien sanojensa mukaan isoja vaikeuksia nimittää 'lapiota lapioksi' eli ei tiennyt miten sitä miehen vehjettä puhuttelisi ja sitten kun pääsi vauhtiin, oli jo mennä liiankin roisiksi, olihan hän sentään äiti (ja äidit eivät kai omasta mielestään saa sanoa mitä tahansa, sillä aina pitää ajatella lasten korvia...) Näiden tunnelmien jälkeen jatkoin jo matkaa, joten en tiedä mitä muuta puhui.
Kirjamessuilla en tainnut kuunnella yhtäkään esitystä. Hamuilin vain mielenkiintoisia kirjoja, joita sainkin ihan kohtuullisen määrän. Toki olin Härkösen kirjan ilmestymisen jälkeen kuullut / lukenut kritiikkiä, mutta.. en kannata yhden julistuksen perusteella mitään lynkkausta. Haluan itse muodostaa mielipiteeni. Hänen kirjoitustyylinsä on tehokasta ja sujuvaa, josta pidän. Enkä kuitenkaan tämän kirjan perusteella julista kirjailijaa pannaan. Tilaisuuden tullen kyllä mieluusti tutustun vielä muihin hänen hengentuotteisiinsa.
Jos kirjailija joutuu miettimään millaista tarinaa hän äitinä voi kirjoittaa ja kustantajat sanelevat jonkinlaisia raja-aitoja tekstille, että kirja myy. Onhan aika mielenkiintoinen tilanne
Minulle on käynyt pari kertaa samalla tavalla kuukaudenkirjojen kanssa - viimeksi avasin sitten kirjapaketin uteliaisuuttani, ja vilkaisin, herättäisikö kirja mitään mielenkiintoa. No, teksti vei heti mennessään.
Synkästä aiheesta huolimatta iloinen ja valoisa kirja: Kirjavaras. Vähän toisenlainen näkökulma juutalaisiin, saksalaisiin ja sotaan. Suosittelen.
Härköstä olen kierrellyt ja kaarrellut, tietämättä kannattaako avata yhtäkään hänen kirjoittamaansa. Ajatusmaailmat tuntuvat olevan vain niin kaukana toisistaan. Ja toisaalta eivät ehkä sittenkään ole..
Lähetä kommentti