Valokuvatorstain haastesana - rauha

Valokuvatorstain haaste - synti

Rotukissana on hyvä katsella....

Tilinteon aika

Luin syyslomallani Marianne Peltomaan kirjoittaman dekkarin Tilinteon aika. Kirja kertoo Helsingissä olevan tilitoimiston henkilöistä. Alkuun tuntui, että henkilöitä on ihan liikaa, mutta keskikokoisessa tilitoimistossa on paljon työntekijöitä. Jokaisella henkilöllä on kuitenkin joku tehtävä tai osuus juonen kulussa. Tilitoimistossa on ihan samoja paineita ja tuottavuusongelmia kuin mitä tällä hetkellä on lähes kaikissa työpaikoissa. Työt pitäisi tehdä vähemmällä henkilömäärällä ja aina vain nopeammin, joten sinänsä ajankohtainen aihe. 

Mielenkiintoista oli kulkea metron matkassa Itäkeskuksen ja keskustan väliä sekä välillä poiketa Pasilan poliisitalolla. Tapahtumapaikat ovat ihan oikeat ja antavat siten tarinalle mielestäni syvyyttä ja toden tuntuvuutta.

Näin käsityöihmisenä koin kirjan alun sotkuiseksi lankavyyhdiksi, jossa on monta langanpäätä. Jokaista langanpäätä edettiin pätkä kerrallaan kunnes kaikki langat koottiin yhdeksi selvitetyksi ja kerityksi keräksi. Päästyäni selville eri henkilöistä, en malttanut päästää kirjaa käsistäni vaan halusin pikaisesti selvittää, missä on se punaisen langan pää. Kuka on syyllinen.

Kirjailija Marianne Peltomaa, rikoskonstaapeli Vera Gröhn ja komisario Heimo Partanen olivat minulle uusia tuttavuuksia, mutta toivottavasti tapaan heidät vielä.

Kirja on ruotsinkielinen alkuteos Räkenskapens tid (2006).

Sadonkorjuuaika

Sateisinakin aamuina on mukava kävellä töihin, ainakin silloin jos sataa vain vähän. Menneellä viikolla yhtenä aamuna lähdin kävellen sateensuojan kanssa ja nautiskelin raikkaasta ilmasta. Tihkutti vai vähän ja taivas näytti kirkastuvalta. Ehdin ehkä puoleen väliin matkaa kun sade voimistui voimistumistaan. Sateenvarjo suojasi vain hiukset kun vettä tuli vaakatasossa ja kasteli minut ihan tyystin. Vesi valui noroina pitkän takin liepeitä pitkin kastellen housun lahkeet polviin asti. Kenkävalintani ei ollut lainkaan asianmukainen säähän verrattuna, josta syystä jokaisella askeleella tirskui vettä kengistäni. Olisi ollut kumisaapaskeli.

Maasto sai myös osansa rajusta sateesta, joka olisi ollut satokauden alussa ehkä toivottavampaa. Ohittaessani viljelypalstoja huomasin miten pienet ojat tulvivat ja puro kohisi kosken lailla. Jollakin peltotilkulla ui puisia laattoja kuin tukinuitossa. Viljelypalstoilla olisi ollut oivallinen tilaisuus aloittaa riisinviljely.  

Keskuspuistossa oleva julkinen teos, Voima ja herkkyys, kantaa myös satoa.  

Yleisön pyynnöstä

Ruotsinpyhtään kirkon alttaritaulu

Kymijoen varrella

Ruukin tehdasmuseoalue Ruotsinpyhtäällä, kuntaliitoksen jälkeen Loviisan kaupungissa, on idyllinen alue. Kävin viime vuonna vähän ennen joulua siellä ja alueesta jäi mieleen pikkujoulumainen tunnelma kun maassa oli jo vähän lunta. Sinne halusin palata kameran kanssa.

Alueella on museoita ja pikkupuoteja, joissa käsityöläiset myyvät omia tuotteitaan. On taiteilijoita ja näyttelyjä, artesaaneja ja luovia käsiä sekä paljon erilaisia tapahtumia. Osa käsityöläisistä asuu alueella läpi vuoden. Ruukki on elämänasenne.

Viehättävä Ruotsinpyhtään kirkko on rakennettu vuonna 1770. Kirkossa on Helene Shjerfbeckin maalaama alttaritaulu.  

Päärakennus on tuttu muutaman vuoden takaisesta suomalaisesta draamasarjasta Vihreän kullan maa.

Lopetetuille tehtaille ja Kymijoelle omistetun laulun Jokivarsiband (Big River) on sanoittanut Juice. Youtubesta löytyy mainio Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Harri Marstion esitys.

Lomamuistoja

Vielä on mukava muistella lomalla olleita tutustumispaikkoja. Mielenkiintoista oli mennä sinne, mistä kuului kova töminä. Nimittäin Heurekassa olivat ne dinot ja ihan melkein elävinä. Ainakin ne ääntelivät ja liikkuivat. Harmillista kun en muistanut ottaa kameraa mukaan, mutta onneksi on näyttelyopas, josta selviää mielenkiintoisia asioita. Kuten sekin, että suurin dinosaurus, thyranosaurus on valtavan iso, 11 metriä pitkä ja neljä korkea. Etelä-Ruotsista on löytynyt niiden hampaita. Suomessakin ne ovat kävelleet 65 miljoonaa vuotta sitten.

Lähes kolmenkymmenen asteen helteessä oli mukava pistäytyä viileään kansallismuseoon, jossa oli nukkekotinäyttely. Se on jokaisen pikkutytön ja vanhemmankin mielipaikka. Uskomattoman ihastuttavia ja taidokkaita koteja on esillä marraskuun alkupäiville saakka. Näyttelyssä on, ei vain suomalaisten,  vaan myös muutamien ulkomaalaisten, kuten thaimaalaisella ja taisi olla italialaisella tyylilläkin sisustettuja koteja. 

Aulassa oli nukkekodin tai oikeastaan talon pienoismalli, mallia von Wright.  

Eikä tässä vielä kaikki. Tutustuminen jatkui Ateneumin aarteisiin. Nuoruudestani asti olen ihaillut Särestöniemen taidetta ja nyt sitä oli Ateneumissa nähtävänä. Eikä se tuottanut pettymystä. Toki siellä oli paljon muitakin suomalaisia arvotauluja esillä. Sellaisia, joita on voinut vain kirjojen kuvissa ihailla kuten Albert Edefeltin Ruokolahden eukot kirkonmäellä.