torstai 30. elokuuta 2007

Silmukat on luotu ja resori on valmis














"Disainarin" kanssa neuvoteltuani väreistä ja raidoituksesta, valitsin langaksi Novitan viininpunaisen Woolin ja raitalangaksi valkoisen.
Kikkakakkonen:
Vaihtaessani valkoiseen raitalankaan neuloin ensimmäisen reunasilmukan yhdellä langalla ja sen jälkeen muutaman seuraavista silmukoista kahdella. Otin pääteltävän langanpään toiseksi langaksi. Toivoen ettei neuleen valmistuessa enää tarvitsisi kovin paljoa päätellä lankoja.
Raitoja neuloessa hoksasin, että reunassa värin vaihdoista johtuvat lankalenkit on helppo pienentää neulomalla ensimmäisen reunasilmukan kummallakin langalla ja jatkaa sitten kulloisellakin raitavärillä. Ensimmäinen silmukkahan on saumanvarana yhdistettäessä neuleen kappaleita toisiinsa.

Ei kommentteja: