torstai 25. maaliskuuta 2010

Valokuvatorstain haaste nro 160



Tällä viikolla valokuvatorstain haaste on runoutta:

muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,

ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira

Caj Westerbergin runo kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)

torstai 18. maaliskuuta 2010

Valokuvatorstain haastesana – asetelma


Haastetta on vaikeutettu sitten, ettei kuvassa saa olla ihmisiä, eläimiä tai yleensäkään mitään elävää.
Vastaan kuvalla, jossa ei ehkä ole mitään elävää… vai onko sittenkin. Bratzit ovat leikeissä eläviä ja… nyt uimassa…

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kerijä - kehrääjä


Nainen irrotti lankavyyhdin ympäriltä vyötteen. Ravisti vyyhtiä niin että ikkunalaudalla makaava kissa heräsi ja räväytti silmänsä auki. Hän asetteli viimein langan vyyhdinpuihin ja alkoi vimmatusti etsiä langan päitä. Vyyhti oli sidottu kahdesta kohtaa ja tiukat solmut oli saatava auki, että keriminen onnistuisi. Nainen käänsi vyyhdinpuita vastapäivään ja sai langanpään aseteltua pöytään kiinnitettyyn kerijälaitteeseen. Vyyhdinpuilta lanka kulki langanohjaimen kautta kerijälaitteen keskellä olevan tapin ympärille siistiksi keräksi. Nainen käänsi veiviä kovaa vauhtia ja kerä kasvoi kasvamistaan.

Ikkunalaudalla ollut kissa oli myös kiinnostunut kerimisestä. Lankavyyhden toinen pää roikkui vyyhdintelineestä ja kiiti hurjaa vauhtia vaakasuoraan. Kissa oli pehmein kissanaskelin siirtynyt istumaan telineen alle katse suunnattuna langanpäähän. Aikansa istuttuaan kissa nosti tassunsa ja yritti pysäyttää kiitävää lankaa. Nainen huomasi kissan aikeet ja yritti häätää sitä pois, mutta kissa oli sisukas ja palasi takaisin. Naisen ote herpaantui kerijälaitteesta ja kuului kirskahdus ja lanka oli juuttunut kerijälaitteeseen kiinni. Lanka oli luiskahtanut langanohjaimesta kerän alle. Nainen huomasi, että langan irrallaan ollut toinen pää oli kiertynyt vyyhdinpuun rungon ympärille ja vyyhdinpuu ei liikkunut tuumaakaan. Kissa sai tapahtumapaikalta hatkat ja siirtyi vaivihkaa uunin päälle ottamaan päiväunia. Eikä ollut enää kiinnostunut kerimisen edistymisestä.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Mustaa ja valkoista haaste - yö


Jouluaattona hautausmaalla.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

torstai 25. helmikuuta 2010

Valokuvatorstain haastesana - rykelmä



Tässä on rykelmä... kaloja. Merkkiä en tiedä. Todennäköisesti kuitenkaan ei ole tonnikala.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Afrikkalainen ateria..



Illalla seitsemältä tuli pimeys. Atlantin aaltojen kohina koveni vesirajan noustessa hiljalleen. Oli nousuveden aika. Christie ja Eddy kävelivät afrikkalaisen oppaan perässä pehmeää rantahietikkoa pitkin tähtitaivaan valaistessa ja jokaisen askeleen täyttäessä sandaalit hiekalla. Kapea kuunsirppi lipui kuin vene taivalla, erilaisessa asennossa mihin he olivat tottuneet pohjoisella pallonpuoliskolla. Viimein he kääntyivät kapealle polulle, joka johti valaistulle päällystetylle tielle. Jokaisen pensaan ja pusikon kohdalla Christie kuunteli ja terästi katsettaan. Ketään ei näkynyt missään. Vain harvakseltaan hiljainen, muutaman heinäsirkan, säkätys kuului pimeässä. He ottivat taksin ja ajoivat ravintolaan, jossa orkesteri esittää musiikkia.

Christie ja Eddy ei ollut heidän oikeat nimensä vaan heidän ystävänsä Kevin oli keksinyt ne. Paikallisten oli helpompi kutsua heitä niillä nimillä. Heidän lempinimensä olivat kuuluisien muusikkojen innoittamina annettu. Kevin Costner itse oli alkuperäinen. Kuuluaisa filminäyttelijä oli vain kopio valkoiselle paperille, Kevinin mielestä.

Ravintolassa oli hämärää. Vain pari hehkulamppua antoi himmeää valoa suhteellisen avaraan tilaan, jossa kattona oli taivas. Ravintolasalin, joka muistutti takapihan terassia, jota ympäröi korkea muuri, keskilattialla oli runsaasti tilaa. Pöydät olivat istuimineen siirretty seinien viereen. Baarin puolella oli muutama paikallinen istumassa, mutta salin puoli oli tyhjä. Seurue istuutui pöytään ja odotti tarjoilijaa. Nuori hoikka, notkeavartaloinen, upeaan pukuun pukeutunut Awa lähestyi hitaasti pöytää ottamaan tilausta. He tilasivat ensin juomat ja alkoivat tutkia ruokalistaa. Juomat saatuaan he tilasivat kanaa ja riisiä, joka on paikallista herkkua. Awa otti tilaukset vieden ne keittiöön. Verkkaisesti hän palasi pöytään kertoen, että tänään ei ole riisiä. Riisin voi korvata chipseillä. Awa vei tilauksen uudelleen kokille, mutta palasi takaisin tuoden tietoa, että tänään ei ole kanaa. Christie ja Eddy tilasivat kalaa ja chipsejä. Tarjoilija palasi takaisin keittiöön, mutta verkkaisesti käyden hän tarjoili tiedon, että ei ole kalaa. Ruokailijoita jo huvitti moinen tilanne, mutta tässä maassa kaikki on mahdollista. Awa käveli viipyilevästi ja kertoi, että ei ole myöskään lammasta. Christie ja Eddy tilasivat samaa kuin oppaalla, lihakastiketta ja chipsejä. Ruoka oli äärettömän maukasta, hyvin maustettua. Musiikkiesitystäkään ei ollut sinä iltana.

Hyvästä illallisesta nauttineena seurue lähti ravintolasta punahiekkaiselle, kuoppaiselle kadulle, jonka pimeä ja aavemainen tunnelma imaisi heidät syleilyynsä. Ohikiitävien taksien valoissa näkyi kiireesti katua ylittäviä hahmoja, jotka yrittivät väistää nopeita autoja. Muutamien huoneistojen hämärissä valoissa erotti tummien hahmojen liikkuvan verkkaisesti rakennusten seinustoilla. Kenelläkään ei ollut kiire, ei takseillakaan. He ajoivat vain suhteettoman lujaa olosuhteisiin nähden. Christiestä tuntui kuin hän olisi ollut jonkin elokuvan lavasteissa kovaäänisen reggaemusiikin kaikuessa baareista ja ohiajavien autojen kaiuttimista.